• 1
  • 2
  • 3
%%s
%%s
%%s

Tiellä parempaan uneen

Ihminen nukkuu keskimäärin kahdeksan tuntia yössä ja siten noin kolmanneksen elämästään. Riittävän pitkä ja hyvälaatuinen uni onkin välttämätöntä yksilön toimintakyvylle ja hyvinvoinnille. Kuitenkin unihäiriöt ovat nykyisin masennus- ja uupumusoireiden ohella yleisimpiä syitä hakeutua terveydenhuollon piiriin – minkälaisia syitä ja seurauksia nykyihmisten univaikeuksiin sitten liitetään?

Unen laadun hetkittäiset vaihtelut, katkonaisuus ja aikainen herääminen ovat jossain määrin normaaleja reaktioita, jotka antavat ihmiselle ”signaalin”: elämässä, joko ulkoisessa tai mielen sisäisessä, on tapahtumassa muutoksia. Nämä reaktiot muuttuvat häiriöiksi silloin, kun ihminen kokee ne toistuvina ja kuormittavina – tällöin toimintakyky, energiataso ja hyvinvointi alkavat merkittävästi heikentyä. Yleisin uneen liittyvä häiriö on unettomuus: siihen liittyy vaikeutta nukahtaa iltaisin, pysyä unessa yön aikana tai taipumusta herätä liian aikaisin aamulla. Muita yleisiä unihäiriöitä ovat unissapuhuminen ja -kävely, hampaiden narskuttelu, painajaiset sekä levottomat jalat -oireyhtymä. Levottomat jalat tarkoittavat tilaa, jossa ihmisen on pakonomaisesti liikuteltava jalkojaan tai käsiään esimerkiksi nukkumaan mennessä välttääkseen epämiellyttävien tuntemusten esiintymistä.

Uni voi siis häiriintyä hyvin monella eri tavalla, minkä vuoksi helpotuksen etsiminenkin voi olla vaikeaa: mistä apua pitäisi hakea? Valitettavan usein käy lisäksi niin, että kun ihminen vihdoin uskaltaa ottaa nukkumisvaikeuksiensa vuoksi yhteyttä esimerkiksi työterveyshuoltoon, hänelle ainoastaan määrätään uni- tai nukahtamislääkkeitä. Olisi kuitenkin erittäin tärkeää päästä kiinni unihäiriöiden alkulähteille: mitkä ovat siis esimerkiksi unettomuuden taustalla vaikuttavat syyt? Onhan nimittäin muistettava, että univaikeuksista johtuvat ongelmat pahenevat, jollei taustasyitä hoideta. Näitä tekijöitä on varmasti yhtä monta kuin on unihäiriöistä kärsiviäkin, mutta taustalla saattavat vaikuttaa esimerkiksi stressi, elämäntilannekriisi, ylikuormitus työelämässä, lapsuuden traumat tai häpeän, syyllisyyden ja ahdistuksen tuntemukset.

Lievät unihäiriöt voivat tietysti korjaantua myös itsehoidollisin keinoin, mutta usein esimerkiksi unettomuutta saatetaan ”hoitaa” keinoilla, jotka itse asiassa vaikeuttavat tilannetta. Monet käyttävät tähän itselääkitykseen esimerkiksi alkoholia, mikä pitkällä aikavälillä vain pahentaa tilannetta. On tärkeä pitää mielessä, että pitkäaikainen unenpuute altistaa monille psyykkisille ongelmille, kuten masennukselle – muista siis hoitaa univaikeutesi ajoissa!

Lue tästä ohjeita hyvän unen saamiseksi!

PS. Nukkuminen on tärkeää myös muistin kannalta – lue vinkkejä muistin parantamiseen tästä!

Kirjoittaja Inka Koistinen (PsM) on yksi Practian konsulteista.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

p. 046-5334575

_MG_6182

Tervetuloa Practian uusituille kotisivuille, joilla toivomme Sinun viihtyvän. Tuotamme ja lisäämme artikkelikirjastoon jatkuvasti lisää materiaalia josta toivomme Sinulle olevan hyötyä. Etusivulta löytyvää blogia päivitämme myös säännöllisesti. Otathan yhteyttä jos uskot meidän voivan auttaa sinua tai yritystäsi. Toki kuulemme erittäin mielellämme myös mielipiteesi uusituista sivuistamme.
- Antti

Yhteystiedot

0500 369 103

antti.suvanto(at)practia.fi

Postiosoite
Kalevankatu 4 IV krs
40100 Jyväskylä

Käyntiosoite
Pohjoinen Hesperiankatu 37 A
00100 Helsinki

AAA, Korkein luottoluokitus 2011